Haltia-päivä
![]() Luontokeskus Haltia Valokuva: Mika Huisman |
![]() Valokuva: Hannu Hautala |
![]() Hannu Hautala |
![]() Nuuksio-Mustalampi |
Kasiluokat Nuuksion kansallispuistossa 21.10.2014
Kahdeksannen luokan biologiassa opiskellaan Suomen arvokkaan metsäluonnon ekologiaa ja monimuotoisuutta eri tavoin.Aikaisempina vuosina Tapiolan yhteiskoulun Tuki ry on kustantanut näille noin 130 oppilaalle opastetun bussiretken Ämmässuon jätteenkäsittelylaitokselle osana ympäristökasvatusta. -Kiitos Tuelle!
http://www.haltia.com/#&panel3-11
Kansallispuiston opastuskeskuksen vaihtuvassa näyttelyssä tutustuimme Hannu Hautalan legendaarisiin luontokuviin ja oppaan kertomien tarinoiden myötä kuvaajan arkipäivään metsässä tai suolla. Näyttely oli upea - erityisesti mieleen jäi tilan katosta risaisena roikkuva Sopu-teltta. Esimerkin voima on Hautalan mukaan tärkeintä etenkin ympäristöasioita opetettaessa.
http://www.youtube.com/watch?v=qAkJSUvtku4
Päivättärenpolku kierteli tovin järviylängölla kallionhalkeamaan syntyneen suon ympäri. Oli mukava evästää ja tulistella lopuksi kodassa. Kolea lokakuinen päivä päättyi ensilumen hiutaleisiin.
OSALLISTU VIHERWIKIN RAKENTAMISEEN
ViherWiki on Haltian viherkehänäyttelyä jatkava verkkosovellus. Sivustolta löydät tietoa pääkaupunkiseudun viherkehällä sijaitsevista retkeilykohteista ja tavoitteena on auttaa käyttäjiä löytämään Suomen tiheimmän asutun alueen luonnon helmet ja seikkailemaan lähiluonnossa. Wikimäisen luonteen mukaisesti käyttäjät pääsevät itse lisäämään kohteita, muokkaamaan tekstejä, lisäämään kuvia ja auttaa muitakin näin löytämään pääkaupunkiseudun lähiluonnon.