Rehtorin kevätjuhlapuhe

Rehtori Heikki Pihkalan kevätjuhlapuhe Tapiolasalissa 30.5.2014

 

 

Kun Suomen jääkiekkomaajoukkue oli hävinnyt alkusarjassa heikoimmiksi arvioiduille vastustajille ja tullut median teilaamaksi, se saikin sattumalta vielä tilaisuuden. Se myös käytti tilaisuuden voittaen toisen lohkon voittajan ns. kuolemanpelissä. Kanadalaiset lähetettiin kotiin ja Leijonat jatkoivat mitalipeleihin ja aina finaaliin saakka. Suomen joukkue voitti tuon ratkaisevan Kanada- pelin, koska se halusi tiiminä näyttää arvostelijoilleen, mihin se pystyy.

Meillä Tapiolan koulussa on ollut melkoisia hankaluuksia tämän jo kolme vuotta kestäneen väistön aikana, mutta me olemme kukin hoitaneet oman pelipaikkamme ja pelanneet yhteisen päämäärän hyväksi. Jos joku on mokannut tai väsähtänyt, muut pelaajat ovat olleet häntä tukemassa. Minusta hankalin tilanne koko väistön aikana oli viime syksyn köydenveto Espoonlahteen muuton ja parakkeihin jäämisen välillä. Tilanne aiheutti vastakkainasetteluja, jotka vaikuttivat negatiivisesti ilmapiiriimme. Vastakkainasetteluja oli huoltajien välillä ja niitä alettiin nähdä myös huoltajien ja koulun välillä. Ja oppilaatkin saivat harjoitella kansalaistottelemattomuutta lakkoilemalla yhden päivän. Onneksi epätietoisuuden loputtua tilanne parani nopeasti, vaikkei päätös ollutkaan kaikille mieleinen. Olemme joukkueena jatkaneet peliämme hyvin olosuhteista huolimatta.

Olen saanut kuulla melkoisen usein, että oppilaiden syy pysyä Tapiolan koulussa ja syy pyrkiä Tapiolan kouluun on korkeatasoinen opetus ja erinomaiset opettajat. Meillä on edelleen se ansaittu maine, että opetamme hyvin. Vaikka olemme väistön väistössä ja vaikka opetamme peltiparakeissa, oppilaat saavat Tapiolan koulussa mitä parhainta opetusta ja hyvät jatko-opiskeluvalmiudet.

 

Haluankin kertoa kaksi pientä tarinaa oppimisesta:

 

Pieni poika kysyi isältään: Isä, miten suuri vessanovi voi mahtua pieneen silmääni? Mitä isä vastasi tuolle vessassa istuvalle filosofin alulle? Isä tietysti kuvasi asian piirustuksella. Hän piirsi vessanoven ja silmän, jossa valonsäteet taittuivat. Hän piirsi radan näköhermosta aivojen näkökeskukseen sekä selitti, että oli aivojen tehtävä suurentaa pieni kuvajainen vastaanottajan tietoisuudessa jälleen normaalinkokoiseksi vessanoveksi.

Oliko poika vastaukseen tyytyväinen?

Pojan uusi kysymys hiljensi isän. Poika kysyi: Miten voin olla varma siitä, että aivoni suurentavat oven todella oikean kokoiseksi?

Toinen tarina on omasta lapsuudestani. Pienenä poikana pääsin usein kesäisin höyrylaiva Sadun kyytiin. Merikarhun näköinen, piippua tuprutteleva sukulaissetä ajelutti meitä poikia Kolimajärven aalloilla tällä kuulema Suomen pienimmällä höyrylaivalla.

Kerran setä kysyi meiltä, tiedämmekö miten raudasta rakennettu painava laiva voi pysyä veden pinnalla mutta kevyt rautanaula uppoaa heti. Tosiaan! Aika ihmeellistä! Onneksi setä kertoi meille myös vastauksen. Laivat pysyvät pinnalla, koska ne on rakennettu laivaraudasta.

Vaikka vastaus olikin aika hyvä, se vaivasi minua koko kesän. En saanut sitä mielestäni. Kävin jopa kokeilemassa, josko rautanaulakin pysyisi veden pinnalla, jos sen oikein varovasti siihen asettaa. Aloin vähitellen epäillä sedän laivarautateoriaa. Halusin tietää totuuden.

Yksi lukuvuosi on jälleen takana, teillä yhdeksäsluokkalaisilla se viimeinen oppivelvollisuuteen kuuluva. Peruskoulussa olette oppineet perustaitoja ja -tietoja. Vaikkapa sen, miten silmät ja aivot tekevät tempun, jota sanomme näkemiseksi. Toivon, että olette oppineet myös kysymään, miksi joku asia on tai ei ole niin kuin opettaja tai höyrylaivan kapteeni väittää. Vielä parempi, jos olette oppineet uteliaisuutta. Halun tietää ja ymmärtää asioita. Siinä on oikea asenne jatkuvaa oppimista varten.

Me emme suinkaan opi asioita vain oppitunneilla ja luennoilla. Se, miten me osaamisemme käytämme toistemme ja itsemme parhaaksi, opitaan elävässä elämässä. Olette oppineet ryhmässä toimimista, toisten huomioonottamista, esiintymistä ja muita tärkeitä taitoja. Leirikoulut, retket, teemapäivät, yhteiset juhlamme; ne kaikki ovat olleet oppimisen paikka.

Tapiolan koulun pitkäaikainen opo Esko Intke jää eläkkeelle. Kiitän sinua Esko Tapiolan koulun ja sen oppilaiden hyväksi tehdystä erinomaisesta työstä ja toivotan sinulle meidän kaikkien puolesta ansaittuja ja mainioita eläkepäiviä.

Yksi joukkueen valmentajan haastavimpia tehtäviä on rekrytointi. Miten löytää hyvään joukkueeseen parhaat pelaajat. Yksi valmentajan vaikeimpia hetkiä on, kun syystä tai toisesta hyviä pelaajia siirtyy toisiin joukkueisiin tai kokonaan toisiin tehtäviin. Haluan lämpimästi kiittää näitä pelaajia, jotka Eskon ohella lähtevät Tapiolan koulusta. Kiitos Katariinalle, kiitos Jarille, kiitos Mäkelän Saaralle, kiitos Jaakolle, kiitos Riitalle, kiitos koulunkäyntiavustajille Annalle ja Marialle. Jokainen teistä on antanut Tapiolan koululle jotain ja uskon, että jokainen teistä on myös saanut täältä jotain. Kuraattorimme Kati ja koulusihteerimme Anne jättävät meidät ainakin joksikin aikaa. Te molemmat olette olleet minulle hyvin läheisiä työtovereita ja koululle ensiarvoisen tärkeitä työntekijöitä. Toivottavasti saamme teidät takaisin.

Kiitän kaikkia oppilaita ja opettajia, henkilökuntaa, johtokuntaa ja Tapiolan Yhteiskoulun Tuki ry:tä kuluneesta lukuvuodesta. Teette arvokasta työtä koulun ja sen oppilaiden parhaaksi. Tuki ry:n ansiosta voimme tänäkin keväänä jakaa oppilaille tunnustusta stipendien muodossa.

Yhdeksäsluokkalaiset ovat saaneet oppivelvollisuutensa suoritetuksi ja saavat huomenna peruskoulun päättötodistuksen. Toivotan teille yseille onnea ja menestystä tulevissa opinnoissa ja työtehtävissä.